13.7.
Kummallinen paikka tuo Oulu koiranäyttelypaikkana: kuivin jaloin sieltä ei olla kertaakaan lähdetty kotiin, varsinkaan kun olen omien otusten kanssa ollut liikenteessä. Nyt vettä kuitenkin tuli kuin suoraan Esterin ***seestä ja koirat kyhjöttivät viluissaan sateenvarjon alla. Tristanin sadeloimi sentään tuli otettua mukaan kaiken varalle, Sellan loimi odottelee vielä valmistumistaan kaverin luona. Lauantaina oli vielä ihan nätti kesäpäivä, olkoonkin että kaverin koiraa esittäessäni sain jo tuntumaa suossa kävelemisestä kun näyttelypaikka oli muuttunut edellispäivien sateiden vuoksi yhdeksi suureksi mutakentäksi. Eilen muistin jopa Sellankin kanssa harjoitella näytelmää varten, ja kuivalla kelillä homma sujuikin varsin hienosti. Mutta kun tietää miten vastenmielistä touhua tuo neidin mielestä on jo säidenkin salliessa, niin kaatosateessa kärvistely ei ainakaan auta asiaa... Olihan kamala kokemus muitten paskareissujen sekaan, mutta koiria tässä lähinnä säälitti. Oli ne raukat niin piestyn ja viluisen näköisiä, että teki mieli lähtä kotimatkalle ennen kuin kehäänkään asti päästiin.
Tristan yllätti omalla vuorollaan jälleen kerran positiivisesti ollen PU2. Liikkuminen sujui olosuhteisiin nähden mukavasti, mutta seistessä tuli vilu ja se siitä sitten... Sella pisti omalla vuorollaan sirkuksen pystyyn, kuinkas muuten, mutta eipä tuota suuremmin voinut moittia -en minäkään olisi halunnut siellä kehässä patsastella vaatteet märkinä ja tunto varpaista ja sormista kadonneina. Mutta pussillinen nakkeja rääkin päätteeksi piristi, koiria siis.Itse odottelin lähinnä kotiin ja saunaan pääsyä.
4.4.
Töttöröö, se on sitten kesä ja kylmää oli kuin helvetissä ihan viime päiviin asti. Nyt sentään alkoi olla kesäinen olo lämpötilojen puolesta ja neiti Viluinenkin uskaltautui elukoineen rannalle torottamaan. Veteen en sentään vielä uskaltautunut sen enempää kuin että kahlailin rantavedessä sen verran, että Sella tulisi huuhtelemaan koipensa jonka kolhaisi heti rannalle tultuamme. Minulle kieltämättä tuli paha aavistus kun pöpelikön takaa sain rantakaistaleen eteeni ja siinä sitten oli isohko "teline" veneelle. Koirilla oli kamala töhinä päällä, revittivät törmän rinnettä alas ja samalla vauhdilla jatkoivat eteensä katsomatta rantahiekalle. Mutta koska jopa Tristan pääsi telineestä ohi itseään telomatta, arvelin tuon ketterämmänkin yksilön siitä selviytyvän... On se kumma kun tuonkaan kokoisia esteitä ei voida kiertää vaikka tilaa olisi kuinka, sitä pitää lähes poikkeuksetta hivotella nuita kiinteitä kohteita ja sitten ollaan rikkihajalla. Nooh, neiti klenkkasi vielä vähän matkaa kolmella jalalla ja heittäytyi sitten maihin. Murtumaa ei tullut, mutta pitkästä aikaa kunnon niitti ja illaksi etunen keräsi vähän nestettä. Selvittiin taas säikähdyksellä, ontumaa ei enää ole vaan ainoastaan hieman nestettä välikämmenen alueella. Mutta hemmetin kivaa nuilla kaikesta huolimatta oli rannalla käydä pitkästä aikaa, ja kotona oli illalla todella hiljaista lukuunottamatta koirien nukkumapaikoilta kuuluvaa tuhinaa.
Kesäkuun lopulla tehtiin pieni road-trip-reissu Mustialaan Tristanin kanssa. Kajaanista lähdettiin yöllä kahden aikoihin ajelemaan kohti etelää kokonaiset 1,5h yöunta takana, ja näyttelypaikalla oltiin seitsemisen tuntia myöhemmin. Hieman silmät ristissä sitten kehään hakemaan odotetulta tuomarilta koiralle arvostelua, ja puolilta päivin kyläilemään Forssaan. Paukun vanha kaveri, Jesse Häkkinen, olikin meitä vastassa ja suhtautui Ristoon viileän asiallisesti, kun on tuota ikää Jessellekin jo veteraanin verran kertynyt niin ei sitä aivan suotta aleta kaveeraamaan tuommoisten nulikoiden kanssa. Koipieläin olisi kovasti kutsunut Jesseä leikkiin, mutta päätyivätkin sitten merkkailemaan kilpaa lähipuiston pensaita.
Ihmeen rauhallisesti tuo otus uudessa paikassa viihtyi, vaikka ihmisetkin olivat täysin vieraita. Heti kun asunto oli nuuskittu ja nukkumapaikka löydetty, ei koipieläin suuremmin liikehtinyt. Tietty oltiinhan sitä ihan vähän unen tarpeessa molemmat. Istuin sohvalla koiran tuhistessa vieressä ja seurailin tv:stä Suur-Hollola-ajoa. Kaksi ensimmäistä lähtöä jaksoin seurata, sitten oli vaan katkennut kesken kaiken filmi ja tuhisin täydessä unessa herätäkseni juuri silloin kun päälähdön hevoset kaarsivat loppusuoralle. Maaliintulojärjestyksestä ei sitten mitään havaintoa kuitenkaan...(ja nyt iski uteliaisuus ja tulokset piti tarkistaa: Auraus-Saran Salama-Huiman Pyste).
Nyt sitten asennoidutaan loppukesään. Sella on määrittämättömän pitkällä tauolla, mutta ehkä me nyt heinäkuun aikana käydään pyrähtämässä koiran iloksi rataharjoituksissa Oulussa. Niin ja onhan Sella ainakin ilmoitettu Oulun näyttelyyn, siitä en ole varma onko Ristokin siellä (miten niin joku on vähän hajamielinen??) mutta eiköhän sekin selviä kun näyttelytiedotteen kolahtavat postiluukusta.
Kajaanin maastokisat saatiin pois alta jo heti kuun alussa, nyt voidaankin viettää loppukesä suurempia hermoilematta. Järjestelyt toimivat tällä kertaa ilman isompia häslinkejä, johtunee siitä että allekirjoittanut torotti suurimman osan ajasta pellon keskellä ja jätti toimiston terävämpien henkilöitten hoidettavaksi. Kengurut jäivät näistä kisoista pois Sellan kiiman takia, muussa tapauksessahan nuo olisivat nyt päässeet juoksemaan parina ja tulostakin oltaisiin ehkä saatu, Sella kun ei tuota meidän poikaa suuremmin kunnioita.
Rauhallisissa tunnelmissa täällä on taas menty, elukat ovat kotiutuneet mukavasti uuteen asuntoon jossa toivon mukaan viihdytään nyt useampi vuosi kaikkien muuttojen jälkeen. Yllättävän fiksustihan nuo otukset ovat kaikki muutokset nyt ottaneet. Ehdin jo kauhistella jotta tuleekohan tästä olemisesta taas yhtään mitään, kun kaikenlaista härvellystä oli tässä kuun vaihteessa: oli muutto, kisojen pyöritys, sellan juoksu sekä uusi työ, jonka mukana koko päivärytmi meni täysin uusiksi. Mutta kuten jo sanoin, koirat ovat ottaneet kaiken vallan hienosti vastaan. Mitä nyt hännät ovat taas alkaneet heilua, ja Ristoa piti jo hieman paketoida ettei hännänpään haava enää ainakaan suurene siitä mitä se nyt on.
14.4.
Takatakatakatalvi...........ja seuraavat kisathan juostaan täällä meillä toukokuun alussa. Allekirjoittaneen kohdalla "paska tuuri" on saanut jo kauan sitten ihan omat ulottuvuutensa, eikä tämänkään nyt olisi pitänyt tulla minkäänlaisena yllätyksenä. Järjestetään nyt sitten rapamaastot tällä kertaa, ehkä seuraavaksi päästään tarjoilemaan uintikisat vinttikoirille samaisissa maisemissa. Mitkään vakiot eivät näköjään päde sitä kuuluisaa Murphyä lukuunottamatta kun meikäläinen on ohjissa.
*Huohhh* Oleminen kiinnostaa jälleen niin helvetisti.
Koirien suunnalla sen sijaan menee hetkellisesti mukavasti, mitä nyt Sella teloi häntäänsä tässä joitain viikkoja sitten. Nämähän luonnollisesti innostuvat kun raahaudun töistä kotiin, tai jos joku erehtyy kylään. Ruoskahännät heiluvat ja vieraat, huonekalut sekä viherkasvit saavat pieksämistä osakseen pari piinallista minuuttia. Valitettavasti aivan kaikkea tuommoinen sliipattu häntä ei kestä, ja ensimmäisenä alkoivat molemmilla hännänpäät ratkeilla iskujen voimasta. Jossain vaiheessa myös yksi kaktuksista piti siirtää turvallisempaan paikkaan, kun sain lähes päivittäin nyppiä koirista piikkejä irti. Tristanilla tuo hännän käyttö alkoi jossain vaiheessa rauhoittua, kun taas Sella vaan tyylinsä mukaisesti villiityi, ja eräänä päivänä todellakin jouduin kotiin tullessani kakistelemaan ja räpyttelemään silmiäni enkä sittenkään tahtonut uskoa, että koko asunto oli muuttunut teurastamoksi. Nii-in, häntään tulleista haavoista lentää yllättävän paljon verta. Minäkin olin varma, että nyt on tainnut kissa saada kyytiä, mutta katti löytyi vakiopaikaltaan patterin päältä. Haava Sellan hännässä ei lopulta ollut erityisen paha, mutta voi hyvät veljet sitä sotkua... Ei siinä auttanut enää muu kuin lyödä koiralle hännänpäähän suojaus, joka toimikin siihen asti että jätin otukset seuraavana päivänä keskenään kotiin. Hännän suojeleminen ei siis ottanut toimiakseen, ja olin kehittelemässä greyhoundin purukaluston kestävää patenttiratkaisua kun pikkulikka innostui vastaanottamaan vieraita ja mursi häntänsä. Itse en ollut paikalla näkemässä, ja ihmettelinkin kotiin tullessani jotta onpas täällä rauhallinen vastaanotto tänään. Sella oli vähän liian hillitty ollakseen oma itsensä, ja näkihän sen sokeakin että häntä on kipeä. Rikkihän se oli, ja tuli pitkästä aikaa päivitettyä taitoja mitä tulee tukipakettien tekoon. Vamma parani onneksi nopeasti, ja Sellakin oppi vähän hillitsemään itseään sisätiloissa. Toivottavasti se nyt muistaa tämän jonkin aikaa...
Yleisesti ottaen koirat ovat käyttäytyneet vallan hienosti, Sellakin on selvästi aikuistumaan päin. Tänään käytettiin takatalvi hyväksi ja päästeltiin pahimmat höyryt puistossa juosten. Sellasta varsinkin näkee, että kunto on nousu-suunnassa ja likka tarvitsee koko ajan enemmän toimintaa. Muutosta viimetalviseen on toki tullut, nythän tuo malttaa viettää sisälläoloaikansa vaakatasossa ja höyryää lähinnä silloin kun tajuaa että irtojuoksua olisi suunnitelmissa. Mutta kesäähän tässä jo kovasti odotellaan. Jahka kotikisoista on selvitty, tämä suuntaa vinttieläinten kanssa kotinurkille tähyilemään pellon reunasta maisemia ja mahdollista liikettä ruohon seassa.
Jippijee, täällä taas. Koirien pakkolomailu kelien suhteen alkaa olla viimein ohi, lunta on tarpeeksi eikä kovia pakkasiakaan liene enää kovin paljon tulossa. Eilen käytiin näyttämässä vauhtivaroja hevosharrastajille, olkoonkin että vieraskoreina nuitten näytösluontoiset spurtit meinasivat jäädä näkemättä. Sella lähinnä kiusasi Tristania ja toinen oli vähintään ahdistuneen oloinen. Tuli se Sellan spurtti sitten lopulta ja upeathan nuo neidin vauhdit ovat vaikka kunto onkin ropsahtanut talven aikana.
Tammikuun alussa käytiin pyörähtämässä kehässä Tristanin kanssa. Kajaanin pallohallin kaikuominaisuudet ja mahdoton kiire tekivät tehtävänsä ja koira oli koko toimituksen ajan täydellinen hermoraunio. Kehään ehdittiin aivan viime sekunneilla, ja vielä kehässä ollessa heittelin talvikamppeita sekä koiralta että itseltäni pois ja ropelsin taskusta näyttelyremmiä. Joo ei hyvä, tuo näköjään tarvitsee rutiininsa ja tietyt toimintatavat ennen kehää. Esiintymisestä ei meinannut tulla mitään ja näillä eväillä sitten lähdettäisiin Tallinnaan hakemaan viimeistä CACIBia...
Tuotahan sitten lähdettiin helmikuun alkupuolella hakemaan ilman suurempia odotuksia. Paikalla oli vallan laadukkaita koiria paikalla, mutta pienoista toivetta menestyksestä alkoi vähitellen tulla kun toisten esiintyminen ja käyttäytyminen oli hieman hakusessa. Tristan taasen omalla vuorollaan näytti tällä kertaa parasta osaamistaan ja minun tehtäväni oli lähinnä olla sössimättä mahdollisimman vähän narun toisessa päässä... Itseäni jännitti melkoisesti, mutta se ei näyttänyt koiraan vaikuttavan ja lopulta omakin hermoilu loppui. Kertaakaan en ehtinyt koiraa asettelemaan seistessä, ja sillä kriittisimmällä hetkellä narukin lipesi näpeistä. Tristanillehan naru merkitsee seistessä lähinnä merkkiä siitä, että nyt pitäisi malttaa hetki olla paikallaan. Narun puuttuessa tuo on tähän mennessä heittänyt kaiken läskiksi ja nythän meillä sattui onnettumuus juuri kun parasta urosta valittiin. Tuomari tuli katsomaan Tristania juuri kun kauhuissani mietin jotta alanko räpeltämään narua, vai toivonko salaa että koira tänään pitää ryhtinsä ja koivat paikallaan ilmankin. Ja kuinka ollakaan, jätkän hyväntuulisuus kehässä jatkui ja juuri kun tuomari tuli paikalle koira kokosi ryhtinsä, venytti kaulan ja selkäkin rentoutui. Ja minähän en edes koskenut siihen. Tuomariltakin lipesi siinä vaiheessa kommentti "Excellent". Tämän jälkeen minulle oli oikeastaan aivan sama miten ROP-kehässä käy, vastassa oli kasvattajan jenkkituonti "Melia" jolle voitto sitten ihan ansaitusti menikin, ja mehän oltiin jo viimeisen CACIBin myötä saatu se mitä lähdettiin hakemaankin. Raskas reissu ja matkasuunnitelmat menivät aikataulujen vuoksi uusiksi, mutta kyllä kannatti. Rapsutukset uudelle KV-valiolle!
Sellan maailmassakaan ei ole suurempia tapahtunut. Nyt pitäisi alkaa keräämään pohjakuntoa, mutta toisaalta kun tuo neidin ura minkäänlaisena kilpurina tuon nössö-luonteen vuoksi on suuri kysymysmerkki... Aagh. Noh, kuntoa nyt tarvitaan joka tapauksessa, jos vaikka ihan huvin ja urheilun vuoksi käytäisiin rättiä jahtaamassa.
17.2.2007
Hmm. Tähän väliin lienee sitten syytä huomauttaa niille jotka täällä pyörivät ja lueskelevat (ja varsinkin kun nämäkin sivut ovat olleet olemassa vasta seitsemisen vuotta...): Täältä löytyvät artikkelit ovat sekameteli mm. tunteja ja tunteja kestäneiltä luennoilta, eläinlääkäreiltä, ammattivalmentajilta, fysioterapialuennoilta... Ovat täällä kotisivuilla täytteenä ja nopeana apuna siltä varalta että joku juttu pitää varmistaa, tai jos joku kokee tarvitsevansa tietoa. Toivon ja oletan, että kysyt jos haluat tekstejä jossain käyttää. Se kuuluu jo pelkästään hyviin tapoihin. Ja toisaalta, nämä on raavittu kasaan ja toimivaksi tekstiksi helevetinmoisella työllä. Lähteitä ja liitteitä lisäilen tänne sitten joskus. Kun muistan. Näin sanoin myös silloin seitsemän vuotta sitten...
Se, mitä allekirjoittanut taasen lätisee tässäkin Kuulumisissa huvikseen... Noh, täältähän nämä löytyvät. Päätin jo heti alkuun, että jos kerrotaan hyvistä asioista niin sitten myös niistä huonoista. En ole koskaan vaivautunut kiertelemään kun asioista puhun (siis silloin kun saan sanaisen arkkuni toisinaan auki), mutta suorapuheisuutta ei pidä ottaa loukkauksena. Olen ihmisenä takuulla yksi maailmankaikkeuden omituisimmista hiippareista, ammattihäröilijä. Itken kun itkettää, nauran kun naurattaa, raivoan kiroan ja mesoan kun siltä tuntuu. Elukoitani minä rakastan, ja harvemminpa minulla ketään varsinaisesti vastaan on. Mitäpä tässä enempiä, tämä lähtee nyt tonkimaan ulos juuri nenäänsä lentäneen banaanikärpäsparven.
Kevättä odotellen ja lihassärkyjä kestäen Liisa.